30.10.2013

Maalatut lasipurkit


Ehkä hiukan lapsetti tässä yhtenä päivänä.  Meillä on perinteisesti ollut tähän aikaan vuotta ulko-oven vieressä kurpitsalyhty, mutta koska appivanhemmat eivät tänä vuonna kasvattaneet kurpitsoja, niin jäi lyhtykin sitten tekemättä. (Pari vuotta sitten tekemäni kaiverrusohjeet, tosin surkein kuvin, löytyvät kuitenkin täältä.)

Päästin sitten sisäisen lapseni valloilleen ja maalasin itse kynttiläpurkit ulos. Tällainen  puuhastelu sopii toki aikuisillekin, mutta näistä saisi kivoja lapsenkin kanssa: pienikin voi maalata lasipurkkiin vaikka paksummilla sormiväreillä, ja sitten spraylakka pitää maalit paikallaan. Mitään konepesua tällainen ei kestä, mutta ainakin yhden syksyn ulkonaolon kyllä.

Eli otetaan kaksi lasitölkkiä, nämä taitavat olla suolakurkkupurkkeja. Pilttipurkit olisivat tällaiseen toki herttaisia, mutta niihin ei saa laittaa palavaa kynttilää. Pilttipurkin suuaukko on liian pieni, joten purkki ylikuumenee ja räjähtää. Pilttipurkkiinkin voi toki laittaa vaikka led-kynttilän.


 Ja maalataan niihin kuvioita. Itse käytin Deco -askartelumaalia, koska sitä sattui olemaan kotona valmiina, mutta tähän käy kyllä mikä tahansa vähän paksumpi maali.


 Jos teet kurpitsoja tai muuta, johon haluat reikiä, kannattanee maalata ensin ympyrät ja poistaa sitten halutuista kohdista maali kostutella pumpulipuikolla. Jälkeä voi sitten kuivumisen jälkeen siistiä vaikkapa kynsilakanpoistoaineessa kostuteulla pumpulipuikolla. (Yläkuvassa kurpitsa ennen kynsilakalla siistimistä, tuossa alempana toinen purkki siistimisen ja mustalla maalilla koristelun jälkeen)


Kun purkki on maalattu, anna sen kuivua. Suihkuta siihen sitten kerros  kirkasta lakkaa. Itse käytin Mastonin spraylakkaa, mutta vastaanlaiset käyvät. Niitä saa esimerkiksi Hong Kongeista ja Robin Hoodeista, ja hintaa on alle vitosen. Lakat ovat myös riittoisia joten näistä riittää useampaan projektiin. Vastaavanlaisella lakalla suihkutin viimeksi pitsiliinalla koristeltuja saviruukkuja.

Jos haluat, voit lakan kuivumisen jälkeen jatkokoristella purkkeja liimaamalla niihin pihaliimalla koristekiviä, nauhoja, kukkasia sun muuta (muista kuitenkin paloturvallisuus). Itse liimasin alalaitaan hiukan mustia koristekiviä ja kurpitsojen ympärille muovikukasta leikattuja palasia ikäänkuin lehdiksi.


 Ja tällaisia niistä sitten tuli!

 
 Iloista Halloweenia, jos satutte sellaista viettämään!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!