28.7.2016

DIY suihkulähde



Olemme välillä pohtineet jonkinlaisen vesiaiheen rakentamista "johonkin kohtaan" pihallemme. Pari yötä sitten (kiitos loppuraskauden vähäunisuuden...) sain omasta mielestäni loistavan idean pienestä suihkulähteestä ja sen paikasta. Aamulla unenpöpperöinen mies suhtautui ideaani positiivisesti ja aamupalan jälkeen painuimme kaupoille.

Erilaisia suihkulähteitä ja altaita saisi toki valmiinakin, mutta halusin yksinkertaisen, pienen ja pyöreän altaan ja siihen simppelin suihkun ilman mitään vettä suustaan sylkeviä sammakoita. Ostimme siis laastisaavin, jonka halkaisija oli n. 65 senttiä. Lisäksi ostimme saavin ympärille mustaa puunauhaa, jota meillä on pihalla muuallakin. Pumppu löytyi Hankkijalta. Tarvikkeille tuli hintaa viitisenkymppiä,lisäksi tarvittiin suodatinkangasta ja sen päälle kasveja, hiekkaa ja kiviä, jotka meiltä löytyivät melkolailla ennestään.



Aloitin hiomalla mainostekstit pois laastisaavin reunoista. Mies kaivoi suihkulähteen paikalta nurmikon pois ja teki altaalle kolon. Mullan päälle laitettiin maakangasta rikkaruohoilta suojaamaan ja sitten hiekkakerros niihin kohtiin, mihin ei tehty reikiä ja istutettu kasveja.


Altaan ympärille istutettiin muutamia kasveja ja laitettiin niin luonnonkiveä kuin erilaisia koristekiviäkin: hyvää käyttöä kaikille pussinjämille! ;)


Pumppu on altaan pohjassa betonilaatan päällä. Kuvan ottamisen jälkeen asettelimme kevytrakenteisen pumpun reunoille vielä muutamia kiviä, että se ei heiluisi tuulessa.

Pumppua säätelemässä
Vielä yhden kivipussin ja viherpihareissun jälkeen suihkulähteemme oli valmis:


Ja tulihan siitä kiva, vaikka itse sanonkin! Veden ääni on ihanan rentouttava ja pulinaa on ihana kuunnella niin terassilta kuin suihkulähteen vieressä olevasta keinustakin. Puuriman ansiosta allas myös sopii pihaan hyvin, se ei ole liian "Hei meillä on täällä suihkulähde!!!".


 Turvallisuusjuttuja lasten suhteen on mietitty, mutta toki altaan luona leikkimistä pitää valvoa, niin kuin nyt lapsia muutenkin pihalla. Korkeuden pitäisi olla sellainen, että käsien uittaminen ja veden ottaminen altaasta onnistuu ilman kurottelua, jolloin altaaseen humpsahtamistakaan ei pitäisi tapahtua. Ja kun altaalla saa leikkiä ihan luvan kanssa, sitä varmasti myös opitaan käyttämään turvallisesti.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!