18.11.2013

Ohje sytykeruusuihin

Toisen blogini suosituin teksti on aina tähän aikaan vuodesta parin vuoden takainen sytykeruusujen ohje. Olen tehnyt ruusuja ainakin yhden joululahjan verran kolmena vuotena, joten ajattelin päivittää ohjeet nyt kun kananmunakennon repemisestä on karttunut kokemusta.


Sytykeruusu toimii nimensä mukaisesti sytykkeenä: se palaa oikein komeasti ja auttaa esimerkiksi takkapuita syttymään. Ulkonäkö on sivuseikka, saman homman hoitaisi mikä tahansa talissa dippailtu kuiva kartonginpalanen tai vaikkapa käpy, mutta ruusujen muoto on helppo saada aikaan.


Sytykeruusuihin tarvitaan... 
  • kananmunakennoja
  • kynttilänpätkiä
  • (sakset)
  • kattila (mielellään sellainen, jota ei käytetä enää ruuanlaittoon) tai kattila ja laakeasuinen lasipurkki tai metalliastia, joka laitetaan vesihauteeseen ja tali sulatetaan siinä
  • jonkinlainen apuväline ruusujen dippailuun (tämä ei ole pakollinen, jos on varovainen, onnistuu ruusujen upottelu sormineenkin)
  • lusikka 

Yhdestä kananmunakennosta saa kolme tai neljä ruusua, mutta näitä kannattanee tehdä kerralla enemmän niin selviää yhdellä siivoamisella.

Ruusujen teko voi aluksi tuntua aikaavievältä, mutta kun tarvikkeet ovat valmiina ja teet liukuhinatyötä (=leikkaat ensin kupit valmiiksi ja revit tarvittavia suikaleita), syntyy ruusuja vauhdilla.

 

Leikkaa kananmunakennosta kolme tai neljä kuppia. Leikkaa tai revi sitten lopusta kennosta pitkiä suikaleita ja pyöritä ne tiiviille rullalle. Halutessasi voi repiä suikaleen yhtä reunaa hiukan aaltomaiseen muotoon, ihan vain ulkonäkösyistä.

Sovita pyörittämääsi rullaa kuppiin. Jos se tuntuu siihen liian löysältä, pyöritä rullan ympärille vielä lisää kartonkia tai revi/leikkaa munakennosta terälehtiä rullan ja kupin väliin. Erillisillä terälehdillä ruususta saa ehkä hiukan kauniimman, mutta suikaleista pyörittämällä saa mielestäni tukevimmat ruusut.



Ei haittaa, jos ruusu tuntuu hieman löysältä: jos saat sen pysymään ehjänä talissa dippaamisen ajan, niin ruususta tulee tukevampi. Terälehdet eivät kuitenkaan saa pudota, kun käännät ruusun ylösalaisin. Jos ruusu tuntuu liian löysältä, lisää terälehtiä.


Värillisiä ja perusharmaita kananmunakennoja yhdistelemällä saa hauskannäköisiä ruusuja. Kokeilin tehdä ruusun pelkästä vihreästä kananmunakennosta, mutta se oli siihen vähän liian ohutta. Tein siitä sitten terälehtiä piristämään harmaita ruusuja. Ja mikään ei varmaan estäisi maalaamasta ruusuja esimerkiksi vesiväreillä iloisemman värisiksi ennen talikerroksen laittamista? 


Sulata kattilassa/vesihauteessa olevassa purkissa kynttilänpätkiä. Ruusut imevät talia runsaasti - miulla nuo kuvassa olevat kynttilänpätkät riittivät neljän ruusun dippailuun.


Sulata kattilassa kynttilänpätkiä. Ne sulavat äkkiä! Kynttilöiden sulattua käännä levy pois päältä ja dippaa ruusut taliin niin syvälle kuin voit. Voit käyttää avuksi pinsettejä tai pitää ruususta varovasti kiinni sormin. Itse jaoin lusikalla lopun talin ruusuihin. Ja jos juuri ennen upottamista huomaat jonkun ruusun olevan löysä, voit annostella lusikalla sen sijaan hiukan talia, joka jäähtyessään tukevoittaa ruusua, että sen pystyy dippaamaan kattilassa.


Sitten vain hetki kuivumusaikaa ja ruusut pussiin tai koriin ja maailmalle. :) Tällaisia lautasellisia runoineen lähti meiltä viime vuonna.


Jk. Jos sytytysruusut on jo niin nähty, niin Kotipellolla -blogissa on ohjeet kananmunakennosta tehtävien sytykekäpyjen tekoon! Näyttävät kyllä hauskoilta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!