2.12.2014

Kierrätetty joulukalenteri



Tein tyttärelleni joulukalenterin kaikenlaisista kotoa löytyneistä kierrätyskankaista. Pusseihin pääsi tytön mummin  villapipo, minun ja isänsä ensimmäisen yhteisen kodin verhot, miun vanha hame ja pätkä housujakin, jokin vanha tyynynpäällinen ja tytön isomamman itselleen aikanaan ompelema kapiotyynyliina. Pari nappia löysin tytön itsensä vanhoista vaatteista, loput ovat Kontin tuunauspöydältä. Nauhoista jotkut olivat uusia, osa jämiä aiemmista töistä ja jotkut jostain vanhasta vaatteestakin.

Aika ihanaa, että joulumuistojen lisäksi itse kalenterissakin on muistoja!


Ompelin ensin 24 pussia ja ompelin ne sitten kiinni taustakankaaseen. Sitten toinen kangas takapuolelle tuomaan siisteyttä ja kepinpätkät ylä- ja alalaitaan, ripustus pitsinauhalla. Sopii meidän ei-niin-tontunpunaiseen jouluun!

Kalenterin täytteeksi tulee kaikenlaisia pieniä juttuja, iso osa on itsetehtyjä, esimerkiksi jämälangoista ja tilkuista tehtyjä leikkiruokia. Jotain ostinkin, kuten uuden hiusharjan ja muutaman hiuslenkin, ja ehkä jostain taskusta ilmestyy vaikka mandariinikin.

Ihanaa alkanutta joulukuuta!

2 kommenttia :

  1. Anonyymi2.12.14

    Aivan ihana kalenteri! Tykästyin tähän ideaan niin paljon, että pakko toteuttaa samantyylinen omalle tytölle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, jos teidänkin seinälle ilmestyy kotitekoinen kalenteri! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!