11.11.2013

Helppo pussi

Koska nyt on jo ilmeisen sallittua odottaa joulua, tein miekin ostamalleni Ikean pienelle joulukuuselle jouluisan pussukan juuttikankaasta. En tiedä, mikä kankaasta on alunperin pitänyt tulla: pieni pöytäliina tai tyynynpäällinen ehkä?


Tällaiset pikkupussit ovat näppäriä tehdä ja niissähän voi viedä vaikka joululahjan - rottinkisen herkkukorin sijaan kankainen herkkukori..? Oikein isossa voisi säilyttää lasten leluja ja pienemmistä saa vaikka tällaisia ruukkujen päällisiä tai tekokukkien kohdalla korvikkeitakin. Ja  joskus näin lehdessä juuttikankaasta ommellum pussin, jonka sisällä oli iso lasitölkki kynttilöineen.

Tein hienoilla paint-taidoillani kuvallisen ohjeen aloittelevia ompelijoita varten kun ommellessa ei tullut kuvia otettua. Tämä ohje toimii, jos kangas on jämäkkää. Ohuemmalle kankaalle suosittelen esimerkiksi Kässäkerhon kankaisen kääntökorin ohjetta.

Huom! Päätä itse suorakaiteen yläreunan saumavara! Se, mikä näyttää hyvältä, riippuu täysin kankaastasi ja korin korkeudesta!


 Joko saa toivotella mukavaa joulundotusta? Tuolla toisen blogin puolella aloitin hössöttämisen jo, mutta täällä sitä ei pitäisi tulla kauheasti näkymään. Ellen sitten innostu askartelemaan hiukan uusia joulukoristeita.

2 kommenttia :

Kiitos kommentistasi!