27.8.2013

Vauvan pipo paidasta ja pyjamanhousuista


Miulla on tosiaan se valtava kasa säästettyjä trikoovaatteita tuhottavana, joten taas tuli tehtyä pipo, tällä kertaa Ellulle. Ommellessani tajusin, ettei iso trikoovarasto välttämättä ole huono juttu, vaikka se muovikassillisen verran tilaa viekin. Keväällä Ellu tarvitsee jo ihan kasvamisen puolesta uuden ohuemman pipon, ja taas kesällä. Ja tällä tavalla ainakin saa (äidille) mieluisen: mie kannatan lastenvaatteissa koulukuntaa "joko isoa tasaista kuviota tai sitten ei kuvioita lainkaan".

Ellulla on ruskea-vaaleanpunainen välikausihaalari (tarvitseeko edes mainita, että sekin on kirpparilöytö?) ja halusin siihen sopivan pipon. Ohjeena oli Kukikkaiden kuosien korvapipon ohje ja kankaina tällä kertaa miun vanha toppi ja sukulaisen kaapista löytyneet pyjamanhousut.


Mitat korvapipoa varten otin Ellun tällä hetkellä sopivasta trikoopiposta ja suurensin hieman.

Tuo korvapipon ohje oli erinomainen, suosittelen!  Miun pipon korvaläpistä tuli hiukan pitemmät kuin alkuperäisessä ohjeessa, mutta se on varmaan näin pienellä ihan hyvä juttu, ja pipo olisi ehkä voinut olla aavistuksen pienempikin, mutta tykkään tehdä lastenvaatteista mieluummin vähän liian isoja kuin pieniä: silloin ne ovat helpompia pukea ja ovat sopivia sitten ainakin joskus tulevaisuudessa. Ja eipähän Ellua nyt pipo kiristä! ;)


Kiva pipo kivalla ohjeella kivalle tytölle sopimaan kivasti tuon haalarin kanssa. :) Suosittelen kyllä ohjetta lämpimästi, tuolla hurauttaa pipon näppärästi vaikka jokaisen takin kanssa sopivaksi!

2 kommenttia :

  1. Voi että, tuo pipohan sopii Ellun uuteen pukuun kuin valettu! Ihana! :) Ja muuten, jätin siulle haasteen ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!