23.3.2013

70-luvun kaapin tuunaaminen

Autoin loppukesästä tyhjentämään yhtä varastoa, jonka uumenista löytyi 1970-lukulainen, viilutettu synkänruskea kirjahylly alakaappeineen. Kaapit olivat täysin ehjät ja tukevat, mutta kovin muodista menneet. Hellyydenpuuskassa päätin ottaa haasteen ja (älyttömän raskaat) kaapit vastaan.

Kaapit saivat ylleen kaksi kerrosta Tikkurilan Empire-maalia (sävy mantteli)
 

 Toisen kaapin oviin laitettiin mustat posliinivetimet ja koska olin liian malttamaton odottelemaan sopivan sisustustarran löytämistä, maalasin toiseen oveen oksan lintuineen.


 Liimasin kummankin kaapin peräseinälle erikeepperillä sopivan kokoisen palan vahakangasta. Toisesta kaapista otettiin ovet irti, mutta valitettavasti saranoita ei saanut kokonaan irrotettua.

Kaapit laitettiin tulevaan lastenhuoneeseen, ja uskon sen olevan ihan kätevä: tasolla ja kaapeissa voi säilyttää koreissa kaikenlaisia leluja ja "innokkaampaan" kirjallisuuden tutustumiseen tarkoitettuja kirjoja, ja kasvaessaan lapsi ylettää itsekin hyvin ottamaan niitä, koska tuo taso on niin matalalla.
 
Kuriositeettina kustannuksista: maalasin kaapit kiikkutuolin maalauksesta ylijääneellä maalilla joten maalauksen hinnaksi tuli ajattelutavasta riippuen joko nolla tai kolmasosa 0.9-litraisen maalipurkin hinnasta. Vetimet olin etukäteen hamstrannut alennuksesta euron kappale. Oksan maalasin miniatyyrimaalin jämillä, kokonainen purkki maalia olisi maksanut kaksi euroa. Ja ison ruokapöydän kokoinen vahakangas maksoi robbarissa kuusi euroa, käytin siitä noihin taustoihin noin neljäsosan ja loppu jäi tuleviin projekteihin. Omasta mielestäni siis varsin edullinen projekti.

Aiemmin kaapista on runoiltu täällä ja toiminnassa sen voi nähdä esim. täällä. :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!