Sohvapöytätuunaus ja kokemuksia kalkkimaalista

Perheessämme oli tarve isommalle sohvapöydälle, mutta sitä ei sitten helpolla meinannut löytyäkään. Meillä oli miehen kanssa lista tarkkoja vaatimuksia: sen piti olla isohko, suorakaiteen muotoinen, täyttä puuta ja siinä piti olla vetolaatikko. Siinä piti myös olla jotain valkoista, että se sopisi muihin olohuoneen kalusteisiin. Liian modernikaan pöytä ei saanut olla - eikä kallis. Kun mieluista ei löytynyt, piti hommaan ryhtyä itse!

Bongasin Torista myynti-ilmoituksen hiukan heikkokuntoisesta sivupöydästä ja pian se jo olikin meillä. Pöytä oli meille liian korkea, kansilevy oli heikosti kiinni ja koko komeus oli huonossa maalissa - siinä oli kuitenkin vetolaatikko ja se oli puuta. Päätimme nähdä tämän mahdollisuutena!

Edellisessä kodissaan pöytä on tainnut toimia puhelinpöytänä: sen verran paljon siihen oli puhelinnumeroita ja muistiinpanoja raapusteltu! Ja olipahan joku koristanut laatikon taideteoksellaankin: "Äiti, miksei tuolla naisella ole mitään vaatteita?" 

Mies liimasi pöydän kannen tukevasti kiinni puuliimalla ja sahasi pöydän jalat lyhyemmiksi. Mie hioin pöydän kauttaaltaan kevyesti: ainoastaan niistä kohdista, joista maali todella hilseili, sekä pöydän jaloista ja kosteuden takia kupruilevasta pöytälevystä hioin hiukan enemmän tarmolla. En käyttänyt pohjatöihin paljoakaan aikaa, koska kokeilin käyttää pöydän uudistamisessa itselleni uutta tuttavuutta, kalkkimaalia. 

Paikallinen sisustusliike myy Jeanne D'Arc Livingin Vintage Paint - kalkkimaaleja ja sarjan vahoja, joista olin kuullut paljon kehuja. Kalkkimaalilla voi tosiaan maalata suoraan vesipohjaisten maalien päälle, eikä öljypohjaistenkaan päälle maalatessa tarvita kevyttä hiontaa kummempia pohjatöitä. Maali on riittoisaa ja hyvin peittävää, ja jättää kalusteeseen matan, aavistuksen epätasaisen pinnan, joka mielestäni sopii hyvin niihin huonekaluihin, joihin halutaan perinteistä tyyliä. 

 

 

 

Alimmassa kuvassa näkyy, miltä pinta näyttää ensimmäisen maalikerroksen jälkeen. Varsin peittävä maali, olen hionut tuosta kohtaa hilseilleen maalin pois joten pinta maalin alla oli todella epätasaisen värinen. 

Seuraavassa vassa jalan oikean sivun yläosa noin puoliväliin asti on maalattu kahdesti, alempi ja vasen sivu kerran. Merkittävä ero!

Kalkkimaalilla maalaaminen oli todella nopeaa, kuivumisaika kerrosten välissä on tunti, eli sain Ellun nukkumaanmenon jälkeen telkkaria katsellessani maalattua pöydän kahteen otteeseen. Maalissa on todella mieto haju joka katoaa pian maalin kuivuessa ja se oli todella miellyttävää käsitellä: ei tönkköä, muttei myöskään valunut lähes lainkaan, joten tällä oli helppoa saada aikaiseksi siistiä jälkeä. 

Pöytää oli säilytetty varastossa ja sen kansi oli kupruilla. Hiukan jännäsin, kuinka tässä kävisi, mutta hioin kantta ensin hyvin karhealla santapaperilla ja sitten hienommalla sen verran, että pinta alkoi tuntua kädelle tasaiselta. Tässä ylimmässä kuvassa kansi yhden maalikerroksen jälkeen, toisessa ero ensimmäisen ja toisen kerroksen välillä. Kolmannessa on valmis, kolme maalikerrosta ja yhden vahakerroksen, saanut pöytälevy, muista kuvista poiketen päivänvalossa kuvattuna ja hiukan eri kohdasta, mutta lähtötilassa pöytä kupruili kauttaaltaan, mutta nyt se on siisti ja tasainen joka puolelta. Jes!

Vetolaatikkokin koko muodonmuutoksen. Irrotimme kahvan ja mies pakkeloi ruuvinreiät umpeen. Halusimme laatikkoon vain yhden nuppivetimen joten sille porattiin sitten uusi reikä laatikon keskelle. Laatikon sisäpuolen halusin siistiä jotenkin, mutta en hennonnut maalata piiloon aika sympaattisia puhelinnumeroita ja taideteoksia: päädyin sitten peittämään nuo muistot pätkällä vanhaa kaitaliinaamme, jonka liimasin tukevalla liimalla kiinni laatikon reunoihin. Kun kankaan joskus irrottaa, löytyvät sieltä edelleen vanhat nimet ja puhelinnumerot, mutta laatikko ei nyt kärsi sinne viskotuista kaukosäätimistä - eikä äidin tarvitse selittää lapselle, miksi tuo nainen vilkuttelee alasti. ;) 

Pöytälevyn maalasin tosiaan kolmeen kertaan Vintage Paintilla (sävy Stone grey) ja alaosan ympäriinsä kahteen, paikoitellen komeen otteeseen (sävy Natural White): en halunnut puunata alaosaa liikaa, koska siinä on maalikerroksen alla jo aika paljon kaikenlaista kolhua ja elämänjälkeä, joten mielestäni siihen sopi hiukan epätasainen maalipinta.

 Pöytälevyn vahasin saman sarjan värittömällä puuvahalla (Jeanne D'Arc Living Vintage wax clear), joka suojaa pöytälevyä ja muutti sen aavistuksen verran sileämmäksi. Harmaata maalia miulla oli pieni 100 ml purkki, se riitti kansilevyyn justiinsa. Valkoista maalia ostin 700 millin purkin ja sitä kului hiukan alle puolet. 50 ml:n vaha riitti komeasti pöytälevyn vahaukseen, sitä jäi vielä johonkin pieneen projektiin.

Ja tällainen siitä tuli:

Ei varmaan tarvitse sanoa, että me niiiiiiin tykätään tästä?  Nyt pöydälle mahtuvat niin lautapelit, Ellun palapelit, iltateekupit kuin kukkamaljakotkin.

Sisustuskaupan myyjä varoitti, että tähän maaliin hurahtaa, ja uskon sen varsin hyvin: tästä tuli heti uusi lempparimaalini! Maalin peittävyys ja koostumut olivat erinomaisia, haju hyvin vähäinen, levittyvyys hyvä eikä valumajälkiä jäänyt. Hintakaan ei ole paha, miun arvion mukaan varsin samoissa esimerkiksi Tikkurilan huonekalumaalien kanssa. Ja oih, tuo puuvaha, aivan ihana tuote! Suosittelen kyllä tätä Vintage Paint -sarjaa kaikille ensikertalaismaalaajillekin, tällä on vaikea epäonnistua!

Seuraava, tosin paljon pienempi, tuunausprojektini tällä maalilla on jo työn alla. Se hurahdus taisi tosiaan käydä kerrasta! 

Postaus on julkaistu aiemmin toisessa blogissani.